Toimin SDP:n varavaltuutettuna Joensuussa. Haluan hyödyntää osaamistani yhdenvertaisemman, oikeudenmukaisen, esteettömän ja osallistuvan Joensuun rakentamiseksi.
Tältä sivulta löydät keskeiset teemani, joita edistän kunnassamme.

Hyvinvoiva ja oikeudenmukainen Joensuu
Laadukas varhaiskasvatus ja koulutus: varhaiskasvatuksen on oltava maksutonta ja kouluverkon tarpeeksi kattava. Koulujen resurssit tulee turvata siten, että kouluruoka on laadukasta ja oppilaat saavat tukea koulunkäyntiinsä ja jaksamiseensa.
Arvokas ikääntyminen: Joensuun kaupunkikeskustan ja maaseutualueiden on oltava ikäystävällisiä infraltaan ja palveluiltaan. Ikäihmisille tulee tarjota enemmän maksuttomia mahdollisuuksia kokea kulttuuria ja harrastaa liikuntaa.
Harrastaminen ja vapaa-aika: Joensuussa on tuettava yhdenvertaisia, matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille. Kulttuuripalveluiden edellytykset on turvattava jatkossakin, jotta voimme jatkaa laadukkaana alueellisena toimijana.
Esteetön ja saavutettava Joensuu
Esteettömät kulkureitit, rakennukset ja palvelut: katujen ja julkisten tilojen on oltava esteettömiä ja kuntalaisten palveluiden saavutettavia.
Kunnan on harkittava oman saavutettavuus- ja esteettömyysyksikön perustamista, jotta kaikissa tulevissa rakennus- ja kunnostushankkeissa voidaan ottaa tilojen ja palveluiden toimivuus paremmin huomioon.
Toimiva kuntaympäristö: katujen sekä ulkoilu- ja virkistysalueiden on oltava turvallisia, joukkoliikenneverkon on oltava kattava ja talvikunnossapidon tehokasta.
Yhteisöllinen ja osallistuva Joensuu
Päätöksenteon avoimuus: kuntalaisia tulee kuulla enemmän päätöksenteossa ja osallistuvan budjetoinnin kokeilua on jatkettava.
Järjestötoiminnan edellytykset: kunnan järjestöavustukset on turvattava ja kunnan on aktiivisesti tehtävä yhteistyötä järjestöjen toimintaedellytysten takaamiseksi. Näin mahdollistetaan monipuolista, mielekästä ja hyvinvointia edistävää toimintaa kaikenikäisille joensuulaisille.