tausta & osaaminen

Processed with MOLDIV

Uskon, että ihmisarvo on jakamaton ja jokaisella meistä on oikeus tulla kuulluksi ja arvostetuksi omana itsenämme. Vamma tai toimintarajoite, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etninen-, uskonnollinen- tai sosioekonominen tausta ei saa rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia elää omannäköistä ja kokonaisvaltaista elämää.

Kuka olen & mitä teen

Olen syntynyt ja kasvanut Joensuussa. Asuin 11 vuoden ajan Skotlannissa, Glasgow’ssa, jossa opiskelin ja työskentelin. Väittelin vuonna 2016 filosofian tohtoriksi Glasgow’n yliopiston taidehistorian laitokselta. Minulla on myös maisterintutkinnot taidehistoriasta sekä elokuva- ja televisioteoriasta.

Omaan toistakymmentä vuotta työkokemusta akateemiselta sektorilta, taide- ja kulttuurialalta sekä järjestöpuolelta. Olen toiminut tutkijana, luennoitsijana, hankekoordinaattorina, opettajana ja kouluttajana, museoammattilaisena sekä museoamanuenssina. Vuodesta 2018 lähtien olen erikoistunut saavutettavuus-, esteettömyys-, yhdenvertaisuus- ja osallisuusasioihin. Tällä hetkellä toimin Joensuun Setlementti ry:n toiminnanjohtajana.

Olen myös Invalidiliiton valtuuttama esteettömyyskartoittaja; erikoistun varsinkin julkisten tilojen ja kulttuurikohteiden esteettömyyskartoituksiin. Teen myös saavutettavuuskonsultointeja. Lisää tietoa näistä palveluista täällä.

Koulutus

Filosofian tohtori (PhD), University of Glasgow (2016), taidehistoria. Väitöskirja: Graphic Satire and the Rise and Fall of the First British Empire: Political Prints from the Seven Years’ War to the Treaty of Paris, c. 1756-1783.

Ylempi maisterintutkinto (MLitt), University of Glasgow (2009), taidehistoria (History of Collections and Collecting).

Maisterintutkinto (MA), University of Glasgow (2008), taidehistoria, elokuva- ja televisioteoria.

Luottamustehtävät

Joensuun kaupunginvaltuusto – varavaltuutettu

Kaupunkirakennelautakunta – jäsen

Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta – varajäsen

Hyvinvointalueen lapsi- ja perheasiainneuvosto- varapuheenjohtaja

Hyvinvointialueen osallisuusvaliokunta – lapsi- ja perheasiainneuvoston edustaja

Akavan Erityisalojen yksityisen sektorin neuvottelukunta – varajäsen (2025-)

SDP:n Joensuun kunnallisjärjestö – hallituksen jäsen

Savo-Karjalan DemariNaiset – piirihallituksen jäsen (2023-)

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry – hallituksen jäsen

Joensuun seudun kuulo ry – varapuheenjohtaja

Menneitä luottamustehtäviä

Osallisuus- ja vetovoimalautakunta – jäsen (2021-2025)

Kasvatus- ja koulutuslautakunta – varajäsen (2021-2025)

Suomen Ihmisoikeusliitto – hallituksen jäsen (2024)

Ammattijärjestö TAKU – hallituksen jäsen (2022-2024)

Akavan Erityisalojen kunnan neuvottelukunta – jäsen (2021-2023)

Joensuun Työväenyhdistys – johtokunnan jäsen (2021-2024)

Joensuun UNICEF-vapaaehtoiset – sihteeri (2018-2024)

Tunnustukset

Karelia CBC – viestintäpalkinto (Culture Open, 2020)

Joensuun vammaisneuvoston esteettömyyspalkinto (2019)

University of Glasgow Student Teaching Award (2016)